Lehti-ilmoittelu pitänyt pintansa rekrytoinnissa
Vaikka vuosituhannen vaihteessa ennustettiin sanomalehtien rekrytointi-ilmoittelulle nopeaa kuolemaa, vilkaisu sunnuntain sanomalehtiin vuonna 2008 kertoo muuta.
Internetin rekrytointisivustot ovat ottaneet oman kasvavan osansa markkinoista, mutta niiden käyttöön liittyy myös omat ongelmansa. Internetin työpaikkasivustot tavoittavat hyvin nuoret ja aktiiviset työpaikan etsijät, mutta passiiviset hakijat eivät sivuille löydä. Sen sijaan sunnuntain sanomalehden työpaikkailmoitukset moni heistäkin katsoo läpi.
Nuorten kohderyhmässä ja aktiivisesti työpaikkaa etsivien keskuudessa internetin työpaikkasivustot ovat kuitenkin printtimediaan verrattuna kustannustehokkaita.
Rekrytointimedian kohderyhmät jakautuvat
Kuten mediakentässä yleensäkin on tapahtunut, myös rekrytoinnissa ihmisten mediakäyttö on polarisoitunut eli jakaantunut yhä useamman median kesken.
Työpaikkailmoittelussa mediasuunnitelun tehtävä on kuitenkin helpompi kuin mainonnassa, jossa potentiaalisia mediavaihtoehtoja on huomattavasti enemmän. Rekrytointi-ilmoittelussa voluumiltaan ja laadultaan parhaiten kohderyhmät tavoittavat mediat pystyy ainakin Suomessa vielä laskemaan kahden käden sormilla.
Lehti-ilmoitteluun liittyy työpaikan ilmoittamisen ohella myös yrityksen imagon rakentaminen, ja siihen passiiviset lukijatkin tavoittava ilmoittelu sopii hyvin.
Julkisen haun palvelupaketit
Ura-Agenttien vuonna 2007 lanseeraamat julkisen haun paketit ovat saaneet asiakkailta myönteistä palautetta. Pakettien sisältö noudattaa samaa linjaa kuin muutkin palvelumme, eli emme pyri myymään asiakkaalle raskaita rekrytointiprosesseja, vaan ainostaan tämän tarvitsemat palvelut.
Paketteja ovat käyttäneet etenkin sellaiset asiakkaat, jotka osallistuvat itse vahvasti koko rekrytointiprosessiin ja tekevät aikatilanteen salliessa paljon käytännön rekrytointityötä.
Julkisen haun paketit on nimetty myös suomalaisilla nimillä, ja nimet suppea, perus- ja täyspaketti kuvaavatkin hyvin niiden sisältöjä.
Lisätietoja: Julkinen haku

